perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sylkirauhasen tulehdus?

Jos Aruy on aikoinaan saanut minut imemään itseeni kaiken tiedon koiran käyttäytymisestä, niin Sony hoitaa sitten tätä terveydellistä perehdyttämistä. Ei vaan, onhan Sony ollut todella terve koira verrattaen kaikkeen siihen mitä voisi olla, mutta silti tuntuu harmittavan usein siltä, että aina tuolla maailman viattomimmalla koiruudella on joku mikä vaivaa.




En tiedä voiko näillä olla joku yhteys, mutta reilu kuukausi sitten Sonylla tuli ihan yllättäen jonkun sortin silmätulehdus. Päästiin juuri illaksi Hämeenlinnaan kyläilemään, kun Sony alkoi pitää silmiä yhtäkkiä kiinni eivätkä vilkkuluomet palautuneet silmän edestä kunnolla. Mitään rähmimistä ei ollut. Seuraavana päivänä käytiin eläinlääkärissä, jossa Sony sai kai kortisonipiikin ja antibioottitipat joilla oireet hoituivat.




Helmikuun puolessa välissä Sonya rapsuteltaessa mietiskelin, että onkohan Sonyn vasemman puolen  leuan takaa joku rauhanen hieman suurempi kuin oikean ja tätä jäätiin seurailemaan. Ajattelin että voihan se olla vaikka sen vuoksi, että sitä on juuri hierottu. Pariin viikkoon mitään suurempaa muutosta ei ole tapahtunut, mutta nyt muutaman päivän aikana on oikealla puolella selvästi 1 tai 2 kovaa pahkuraa ja vasemmalla edelleen se sama minkä jo aiemmin totesin. Oikea puoli näyttää muutenkin olevan lievästi turvoksissa. Googlettamisen tuloksena epäilen itse, että kyseessä on sylkirauhasten tulehdus?


Onneksi Sony on syönyt, juonut ja ollut muutenkin kohtuu normaalisti. Korvat sillä jostain syystä myös kutisee, (pahkuratko painaa ja aiheuttaa kutinaa?). Harmittaa kun oltaisiin jo tälle päivälle saatu eläinlääkäriin aika, mutta omien töiden vuoksi en voinut sitä ottaa vastaan ja aika siirtyi ensi tiistaille. Palaamme siis asiaan silloin, ellei oireet tässä välissä muutu pahemmaksi. Hope NOT, hirvittää jo viikonlopun päivystysmaksut .......!








Sony ylpeili tänään kiipeily taidoillaan. Aina kun Aruya pyysi samaan paikkaan, niin Sony ryntäsi edelle että "hän osaa" :)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Agilityn alkeita

Meillä oli Aruyn kanssa maanantaina neljäs agilityn alkeistunti ja kovasti taas odotellaan ensi viikkoa!


01.03.2016


Parhain fiilis tulee ehdottomasti siitä kahden keskisestä laatuajasta, oli kyseessä kumpi koira tahansa. Tällä laatuajalla sitä saa aina jollakin tapaa niin paljon paremman kontaktin koiraan ja se sellainen kumppanuus on ihanalla tavalla pinnassa. Molempien koirien kanssa liikkeellä ollessa koen itseni pikemminkin paimentajaksi, jolla pitää olla silmät auki joka suuntaan.


Aruy joka aina kyttäilee ulkona kaikkea mikä liikkuu, on positiivisesti yllättänyt sillä miten se kuitenkin aina keskittyy tosi hyvin samoilla treenikentillä vieraiden koirien kesken. Treeneissä meillä on ollut tehtävä pisteitä eri puolilla kenttää, jota kukin koirakko suorittaa vuorollaan. Aruy on pysynyt tosi hyvin omalla tehtävällään, vaikka läheltä välillä sujahtaisikin koiraa putkeen tms. Sonyn seurassa Aruylla on aina vähän isompi ego ja tulpat korvissa, mutta oikeasti se on vain sellainen pieni herkkä ja herttainen "mauski", joka on siis muodostunut sanasta mouse, joka tulee siitä että se nyt vaan näyttää ihan hiireltä xD


Ensimmäisellä kerralla opeteltiin pääasiassa kiertämistä, valssi askelia ja suoraa putkea. Toisella kerralla jatkettiin takaa kiertoharjoituksia, U-putkea ja molempia yhdessä, pujottelua ja eteen lähettämistä esteille. Kolmannella tehtiin kaikkea tätä samaa, mutta vähän pidemmällä kaavalla ja uutena pussiin menoa ja rengasta. Nyt viimeisellä kerralla taas kaikkea tätä samaa, mutta jälleen pidempänä ratana, niin että päästiin jo vähän juoksemaankin. Itsellä tuntuu että meinaa alkaa juoksemaan edessä olevia esteitä päin kun katsoo perässä tulevaa koiraa ja koittaa saada ohjattua sitä seuraavalle, näinkin kuulemma käy joskus :D

Ollaan siis kyllä tykätty, molemmat! Harmittaa kyllä tässä kohtaa se ettei päästä kertailemaan maanantain oppeja vielä Ojangon kentille, kun eletään vielä tätä marraskuun alkupäätä. Kesäaikaan ois niin ihanaa mennä viettään aikaa agility-kentille ja käydä niitä opittuja asioita vielä itsenäisesti läpi, ehkä myös Sonyn kanssa.

Sonyn kanssa ei oo nyt taas kokeiden jälkeen tokoa treenailtu kun se on muutenkin ollut jotenkin vähän "outo". Ajatuksena on käydä Sonyn kanssa parin viikon päästä eläinlääkärillä ns. 6 vuotis tarkistuksessa. Nyt sen kanssa on koitettu vaan lenkkeillä ja paneutua oikeanlaiseen ruokavalioon. Jotain pieniä treenejä pitää alkaa taas kohta ottamaan.
 

Jokaisella meillä on se hieman erilainen ystävä..


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Sony 6 vuotta!

Taas kerran juhlittiin ystävänpäivänä yhtä elämäni upeinta ystävää Sonya, joka täytti jo 6 vuotta!

Vielä muutama vuosi sitten tämä päivä oli vain yksi vuosirengas lisää nuoren koirapojan elämään, mutta mitä pidemmälle päästään, sitä arvokkaammalta jokainen yhteinen vuosi tuntuu. Tässä vaiheessa alkaa välillä jo huoli häivähtää siitä, ettei mitään yllättävää ilmenisi. Onneksi Sonylla on kuitenkin jo hyvän iän saavuttaneet vanhemmat (12v), joten täytyy vain toivoa että geeneillä ja rakkaudella saavutetaan ainakin samat ja monta päälle. Sony on mulle jotain maailman rakkainta!


Syntymäpäivä ateriana maksalaatikkoa ja lenkkimakkaraa :)
 
Merkkipäivien merkeissä tuli katseltua Sonyn kuvia vuosien varrelta läpi. Silloin sitä ajatteli, että viimeistään pari vuotiaana se on saavuttanut sen "aikusen" ulkomuotonsa, mutta kyllä se on mielestäni komistunut joka vuosi vain lisää! Toki myös vähän harmaantuu :)

SONY NOIN 1 VUOTTA
SONY 5 VUOTTA



          





SONY 5 VUOTTA

Synttärilahjaksi Sony ja Aruy pääsivät Hyvinkään koirauimalaan ja Mintun matkassa seuraksi tuli vielä Aava ja Sikka. Eli meillä oli ihan mainiot allasbileet :) Molemmat piti kerran-pari auttaa altaaseen, kunnes ne taas muistivat olleensa siellä ennenkin ja lähtivät uimaan itsenäisesti lelujen perässä. Etenkin Aruy pääsi oikein kunnolla vauhtiin ja nautti täysillä. Sonylla olin pari päivää aiemmin todennut lihasten olleen niin jumissa, että pidin sillä kellukkeet päällä lähes koko uinnin ajan kevennyksenä. Koska Sony oli viime päivät ollut niin kauhean kiinnostunut taas Aruyn takapuolesta, päätettiin Aruy pistää sunnuntaihin asti äidilleni hoitoon, kunnes meidän toiset voittaja-tokoilut olisi suoritettu ja saataisiin treenailla rauhassa. Muutaman päivän laatuaika teki Sonylle varmasti hyvää ja se sai paljon jakamatonta huomiota. Treenitkin sujuivat vaihteeksi ihan hyvin ja Sony pääsi vielä torstaina hierottavaksi. Jumissa oli selkä ja lapojen seutu.

Sunnuntaina kokeissa, meillä ei kummallakaan ollut oikein fiilistä. Harvoina kertoina Sonya joutuu hirveästi tsemppailemaan, mutta tällä kertaa mietin mahtaako se pysyä kentällä perässä ollenkaan kun tulee meidän vuoro. Nyt ei vaan syttynyt ja se vaikutti väsyneeltä. Tuomarina oli Harri Laisi ja pisteitä saatiin 192. Virheitä tuli muutamissa liikkeissä Sonyn että minun puolesta. Vaikka kokeet meni paremmin kuin viimeksi, jäi ensimmäiseltä kertaa jotenkin paljon parempi fiilis. Tuon kokeen jälkeen sitä jopa mietti että miksi me edes harrastetaan tätä. Kyllä me silti jatketaan..

Aikani kuluksi saikulla, väsäsin Sonysta tällaisen ystävänpäivä videon:

Sonyn ystävänpäivä video


Tässä vielä kuva meidän uintireissulta..ja yksi kuva tämän jälkeisestä ratsastuksesta.

 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Poistanko vai en..


Monet kerrat oon aatellut, että pitää tulla ja poistaa tää blogi. Ei tuu päiviteltyä saati että edes avais tätä sivua. Nyt sitten avasin ja jäin hymyillen lueskelemaan meidän menneitä ja katselemaan kuvia. Samalla tuli luettua muidenkin blogeja ja taas syttyi innostus alkaa päivittelemään.

No, belgi-lapsosilla on kummallakin pian synttärit. Sonylla ensi viikolla ja Aruylla ensi kuussa. Sony täyttää jo 6 vuotta ja jo kauhistuttaa, vaikka edessä on toivottavasti vielä tuplat ja päälle. Synttäreitä mennään varmaan juhlistamaan sitten koirauimalaan. Pitää ensi viikolla pistää Sonyn tukka kuntoon ja ottaa kunnon 6-vuotis poseeraukset, nyt kun sillä on taas kasvanut kivasti karvaakin takaisin joka jouluisen kadon jälkeen.


Äiti teki Aruylle villapaidan pakkasten varalle :)

Marraskuussa käytiin korkkaamassa tokon voittaja-luokka VOI0-tuloksella. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta vaikka pisteet jäivät heikonlaisiksi, koe itsessään meni mainiosti ja lähdin tosi hyvillä mielin kotiin! Sony oli koko kokeen ajan hyvin motivoitunut ja jotenkin aivan liikuttavan yritteliäs, tiesi selvästi että nyt ollaan näyttämässä mitä osataan. Mitään se ei jättänyt tekemättä, vaan suoritti kaikki tehtävät ilolla, välillä vaan hieman väärin. Kuitenkin kun on kokemusta siitäkin, miltä tuntuu yrittää suorittaa koetta ns. yksinään koiran haahuillessa jossakin, ei todellakaan haittaa että koira suorittaa liikkeen väärin, kunhan se yrittää ja on täysillä siellä tekemässä tätä juttua minun kanssani! Ja siitä se paras fiilis jäikin, me oltiin tiimi. Helmikuun lopulla on taas uusi yritys :)

Sony päätti että nyt on mainoskatko!

No sitten neiti Majesteettiin eli Aruun. Minimali täyttää maaliskuussa jo 3 vuotta, vaikka sitä moni edelleen erehtyy luulemaan vielä pennuksi. Jostain syystä agility ei ole koskaan sytyttänyt mua, mutta nyt me Aruyn kanssa repäistiin ja aloitettiin agilityn alkeiskurssilla viime viikolla. Ihan oikein innolla odotin koska kurssi alkaa ja ensimmäisen kerran jälkeen oltiin kummatkin innoissaan, meni tosi hyvin ja oli hauskaa! Nyt ihan alkuun tehtiin tolpan kiertämistä, putkea ja sitten molempia yhdistettynä. Hyvin keskittyi yhdessä tekemiseen ja oli yllättävän rennosti hallissa, jossa muutama muu koira oli aika levoton. Luulen etten ole agilitya harrastuksena hirveästi miettinyt sen takia, kun olen pelännyt ettei oma hahmottaminen riitä radan ja oikeiden ohjaustekniikoiden muistamiseen vauhdissa, mutta katsotaan mitä tästä nyt tulee. Ajatuksissa kuitenkin jo mietin kuinka hauskaa olisi päästä Aruyn kanssa joihinkin möllikisoihin päästelemään. Sitä en epäile ollenkaan, etteikö Aruysta tulisi aivan loistava agilitykoira. Se on kevyt, ketterä ja nopea. Messareista jäi sellainen fiilis että tälle vuodelle pitää katsoa vähän useammat näytelmätkin ja hakea itsevarmuutta siihen tuomarin käsittelyyn. Alustavana suunnitelmana ajattelin että mennään yhdet tai parit näyttelyt nyt keväällä ja sitten osallistutaan erkkareihin kesäkuussa.


Aruyn eka agilitykurssi päivä :)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kaksin aina kauniimpi - tai sitten ei

Eilen käytiin Munkkiniemen mätsäreissä Aruyn kanssa ihan kahdestaan. Kovasti olisi tehnyt mieli ottaa Sonykin mukaan, mutta siinä kohtaa olisi hyvät "kokemus"-treenit menneet Aruyn kohdalta kankkulan kaivoon.

Ilman Sonyn äijäily seuraa, Aruyn kanssa oli todella mukava mennä. Aruy oli sellainen pieni ujo koiranpoikanen keskellä ihmis-ja koirahälinää, ihan pieni ja viaton. Harjoiteltiin muutamaan kertaan ihmisjoukon ja koirien läpi kävelemistä nakki-tsempillä, sitä kun Aruy aina hieman jännittää huonon muiston vuoksi. Aruy oli oikein reipas ja sain olla tyytyväinen. Muutoin vain istuskeltiin, nautittiin ihanasta ilmasta ja katseltiin muiden menoa omaa vuoroa odotellessa.

Kehässä Aruy seisoi hyvin ja pysyi melko rentona tuomarinkin tullessa luokse, se tietty epäileväisen ilme kasvoillaan. Viime kerralla peräpää väistyi niin paljon, että tällä kertaa olin itse kyykyssä tukemassa Aruya hieman mahan alta kun tuomari tuli. Kerroin vielä että on aristellut takapäätä. Tuomari silitteli sitten hieman kaulalta, syötti nakkeja, kävi yhdellä vedolla takapäässä ja lopetti siihen. Aruy ei kerennyt väistämään ja sai hyvän kokemuksen, tuntui itsekin olevan vähän hölmistynyt kun oliki niin nopeasti ohi ja vielä hengissä :D Tuomari sanoi että Aruy liikkuu todella kauniisti ja kevyesti, mutta koska oli vielä sen verran pidättyväinen -päätyi antamaan sinisen nauhan. Olin kuitenkin todella tyytyväinen siitä miten asiat sujuivat. Sinisten kehässäkään ei ollut ongelmia, Aruy juoksi häiriöttä vaikka edessä ja takana kulki toinen koira. Ei kuitenkaan sijoitusta. Hyvillä mielin lähdettiin kuitenkin kotiin, ja onhan se kiva viettää välillä aikaa ja keskittyä vain toiseen koirista!

Mätsäri Mauski
Mekin käytiin katsomassa Firan vesitilanne iltauinnin merkeissä :)  
 
Sony ja Sonyn nalle

torstai 14. toukokuuta 2015

Yhdessä olemisen ihanuutta

Välillä sitä uppoaa kokonaan siihen mukamas kiireeseen, stressiin ja listaan asioita joita pitää keretä hoitamaan. Tuloksena on kireä olemus ja kiukku. Mutta, sitten kun löytää siitä tyhmästä arjesta sen hetken kun ei ole mitään ja päättää karata koirien kanssa metsään, tajuaa miksi ne koirat ylipäätään on hankittu. Niiden läsnäolossa, ilossa ja energisyydessä vain on sitä jotakin voimaa joka tarttuu. Kaiken kukkuraksi saadaan olla todella kiitollisia, että meillä on toistaiseksi vielä olemassa tuo ihana koirametsä jossa kaikki saadaan stressittä nauttia vapaudesta, kiipeillä ja ottaa sitä omaa tilaa. Siellä ollessa koirilla on lupa olla koiria, eli uikoot mahaa myöten sitten siinä kuralätäkössä jos siitä tulee hyvä mieli :) Tässä kohtaa viittaus kohdistuu Aruyyn.

Kuinka hyvälle mielelle voi ihminen tulla pelkästään siitä että katsoo kun koirat nauttii. Siitä että niillä on mahdollisuus juosta täysiä yhdessä, kiipeillä, haistella ja kastella tassuja lammikoissa. Tätä tuskin ymmärtää ihminen jolla ei koiria ole. Harvemmin näitä selfieitä tulee otettua mutta nyt vaan kävi näin kun jäätiin hetkeksi keskelle korpea sellaisen kallion päälle istuskelemaan. Olihan tuo hauskaa, viimeistään kuvien saldoa katsellessa kun Sonykin tuollainen "pilvi-veikko" :D


Yksinkertaisten trio

 
Märkä Mauski

Koska kesään pitää mahtua edes vähän koiratapahtumien tuntua, varattiin Aruylle paikka näyttelykehään heinäkuuksi. Hieman kyllä arveluttaa miltä tuo käppänä siellä avoimessa luokassa mahtaa muiden rinnalla näyttää, kun sitä lähes poikkeuksetta luullaan aina pennuksi :D Mamman oma taskumali <3

Heti näyttely ilmoittautumisen jälkeen siirryinkin pistämään kalenteriin ylös kaikki kevään mätsärit. Molemmat ovat elelleet ikäänkuin pellossa koko talven, eli kokemus kaikesta hälinästä ja käsittelyistä on ollut monien kuukausien tauolla. Heti näin pyhäpäivän kunniaksi pääsinkin jo kartuttamaan koirieni tilannetta Broholmer Finland ry.:n mätsäreihin ja voi häpeä noita kahta urpoa! Siellä sitä alkuhuumassa rähistiin kaikille vähänkin kumman näköisille koirille (mm. villakoira), ihan jopa kerta karkaamisella kun lähti niin rivakasti huonosta otteesta.

Pahat belgit mätsäreissä

On se jotenkin kumma että tuo kaikessa mukana ollut, kokenut, kiltti ja koulutettu Sony käyttäytyy aina kaikista huonoimmin kun Aruy on sen kanssa. Sillä on joku pakottava tarve machoilla ja esittää jotain muuta kuin se on..voiko näin edes sanoa koirasta? :D Itse näen asian niin että Sonyn toiminta on täysin Aruylta matkittua, eikä siihen löydy mitään "siistiä" syvempää tunnetilaa. Ainakin Sony osaa aiheuttaa hämmennystä vieraiden kesken, kun se isona koirana haukkuu ja murisee syliin puskiessa rapsutettavaksi. Se on vähän kehari. Ilman Aruya Sony on kuitenkin ihan kelpo eläin, samoin kuin Aruy ilman Sonya. Vain porukassa se tyhmyys tiivistyy. Mauski aka Aruy sen sijaan käyttäytyy tällaisissa tilanteissa paljon paremmin ja sillä on sentään ne omat syynsä rähistä. Niihin lukeutuu mm. kokemattomuus ja epävarmuus. Ilman Sonyn provosointia, Aruy on oikeastaan aika hiljainen koira.

Molempien kehät menivät ihan hyvin. Sony sai punaisen ja Aruy sinisen nauhan. Tuomari oli oikeastaan juuri meidän treenille sopiva ja kävi kummatkin läpi nenästä hännän päähän rauhallisen hitaasti mutta varma otteisesti. Molemmille tuotti epävarmuutta hännän seutu, Sony mulkoili ja Aruy yritti väistää. Kummatkin saatiin kuitenkin käsiteltyä alusta loppuun ilman suurempaa numeroa. Juostessa Sony näytti vähän jumissa olevalta ja Aruy yritti salaa napsia lahkeesta. Ensi viikolle olin katsonut useammatkin mätsärit, näihin taidan kuitenkin viedä vain Aruyn joka sitä kokemusta eniten tarvitsee - etenkin ilman Sonyn mukanaan tuomaa urpoilua.

Ja taas on läjä punkkeja kaivettu karvoista, Sonysta sata ja Aruysta yksi. Pariin päivään mahtunut 3 tällaista isoa, en edes muista kuinka monta pientä ja niin vatun vaikeeta irrottaa..ja sitten niitä mitä harjaamalla vain karisee maahan karvojen välistä. Se päivä kun tällainen löytyy lakanoista tai mun vaatteista niin en varmana nuku ennen talvea. Olen tullut siihen tulokseen ettei aiemmin mainitsemani luontaistuotteet auta pätkääkään, punkkeja tuntuu olevan ihan yhtä paljon ellei jopa enemmän. Huomenna pitäisi soittaa eläinlääkärille ja pyytää reseptiä johonkin toimivampaan. Mulla alkaa mielenterveys kärsiä näiden kanssa :D












maanantai 11. toukokuuta 2015

Punkkisota



11.05.2015 Sony ja Aruy

Vuoden tauon jälkeen täällä taas. Tällä hetkellä odotellaan kovasti muuttoa uuteen rivariin kuun vaihteessa ja meistä tulee Espoolaisia. Ihan näin perinteitä kunnioittaen pitää kerran vuoteen muuttaa johonkin.
 
Ajattelin aloittaa aiheella punkit. Niiden määrä on tuntunut tänä vuonna räjähtävän, tai sitten vain meidän lenkkimaastot kuhisevat niitä. Ensimmäistä punkkia irrottelin tänä vuonna jo maaliskuussa ja näin toukokuun puoleen väliin päästyä en ole enää laskuissa pysynyt. Välillä niitä on saanut irrottaa yhden tai pari ihan päivittäin, pääasiassa Sonysta. Aruyn turkkiin on selvästi vaikeampi tarrautua, etenkin sen vuosisadan karvanlähdön jälkeen. Olen muistaakseni tasan kerran ostanut Sonylle myrkyt niskaan 5 vuoden sisällä, muutoin ei ole ollut tarvetta sillä punkkeja on ollut niin harvoin jos koskaan. Tämän vuoden saldo on siis jotain aivan käsittämätöntä. Itsestäkin tullut ihan vainoharhainen kaikille ihon kutinoille, luojan kiitos ei ole omasta nahasta tarvinut irrottaa yhtäkään!
 
Perspunkki aka kakkakikkare
Punkin on perseestä, ei ollukkaan kakkakikkare ei..



















Ennen koirien "myrkyttämistä" otin nyt kokeiluun Mustin ja Mirrin Fixodida Zx-jauheen ja Sonylle vielä extrana Biospotix Dermocare-pannan. Jos ei näy tulosta niin sitten apteekkiin. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia toimivista -ja ei toimivista punkin karkottimista. Etenkin jos jollain on kokemuksia yllä mainituista tuotteista. Se nyt on tietysti selvää, että se mikä toimii toisella ei välttämättä päde toiseen. Onko muut yleensäkkään huomanneet punkkien määrän lisääntyneen tänä vuonna? Itse jo mietin hakevani tuon punkki rokotteen jos koirat niitä kantelee tuossa määrin kotiin.

Muutoin ollaan punkeista huolimatta koitettu nauttia ihanasta keväästä ja seurailtu miten luonto heräilee. Itseä tuo aurinko ainakin piristää huomattavasti ja tuntuu että myös koirat nauttivat entistä enemmän pihalla kirmailusta. Uimaharjoituksiakin on jo lämpimillä säillä käyty tekemässä.

"Mauski" pakeni kepin kanssa kukkamereen.
 
Rajasaaren koirapuistoilua
 
Aruy on myös huomannut kevään myötä lisääntyneet rusakot, jänöt, siilit ja oravat. Sen riistavietti on kasvanut aivan valtavasti nyt kun se on pari kertaa päässyt jahdin makuun. Ketään ei ole onneksi maistettu ja koira on palannut ehjänä pikaisen spurtin jälkeen takaisin. Innostus riistaan meni aivan överiksi. Iltalenkit tarvoittivat Aruylle vain sitä että nyt mennään ja lujaa, jos se ei vetänyt henki pihisten oikean riistan perään niin sitten kuvitellun. Joka puolella oli muka jotakin. Päivisin kun niitä aina jossakin pellon tai metsän nurkassa päästi juoksemaan, ei Sonyn leikkiseura enää kelvannut vaan se ajautui hajujen maailmaan ja kiinni otosta ei tullut yhtään mitään. Stoppi tehtiin sillä tavalla, ettei irti päästetty hetkeen muualla kuin koirapuistossa tai kun sille heitteli lelua. Vahingossakaan ei saanut päästä lähtemään minkään perään. Kun iltalenkeillä sitten aina tuli rusakko vastaan, istutettiin ja odoteltiin niin kauan että kierrokset laskivat. Kun Aruy oli valmis, se otti/ottaa katsekontaktin minuun ja matka voi jatkua huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Jos jostain syystä vauhti lähtee uudestaan päälle, sama niin monta kertaa kuin on tarvis uudestaan. Tämä on toiminut aika hyvin! Toki se joka kerta tekisi aina lähtö kun johonkin törmätään, mutta nyt niitä ei enää niin etsimällä etsitä eikä hihnaa tarvitse hermokireänä repiä koko matkaa perässään. Sonya sen sijaan ei moiset kiinnosta ollenkaan. Löysi se tuossa eräs ilta hajun jota pätkän seurasi törmäten siiliin. Siili alkoi sähisemään Sonylle ja Sony aivasteli tapansa mukaan kummajaiselle takaisin :D