27.12.13 Perjantai bileet: Vas. Hugo, Una, Isla, Vili, Juti ja Aruy |
Uudenvuoden odottelu tuntui olevan monelle paukkuaralle koiralle omistajineen erityisen vaikeaa aikaa tänä vuonna. Raketteja ammuskeltiin ihan älyttömästi jo päiviä ennen sallittua ja jo ihan aamusta. Sonyn kanssa selvittiin onneksi pahemmilta säikähdyksiltä. Yksittäiset etäiset pamaukset saivat sen valpastumaan, mutta antoi niiden nopeasti olla jatkaen rennosti lenkkiään.
Aruysta sen sijaan oppi taas jotakin uutta. Tällä kertaa vieraalta saatujen herkkujen sijaan kokeiltiin täyttä huomiotta jättämistä. Kuten joulunakin Aruy kävi itsenäisesti tutustumassa vieraaseen ihan kasvotusten, tahtoi jäädä jalan juureen istuskelemaan ja osoitti olevansa oikein kiva pikku malinois. Kuitenkin kun vieras liikkui, koira muuttui hetkessä söpöliinistä rähiseväksi vahtikoiraksi. Tällä kertaa kun tätä osasi jo odottaa, olin seuraillut Aruya tarkemmin heti alusta asti. Monen silmissä se näytti varmasti rennolta ja rapsutuksia hakevalta hauvalta, minun silmissäni se tuntui provosoivan vierasta hakemalla koko ajan keho jännittyneenä tätä katsekontaktiin. Kun vieras ei reagoinut Aruyyn mitenkään ja minä aloin kehoni avulla ajamaan Aruya aina vieraan viereltä pois, Aruy rentoutui. Ikään kuin se olisi luopunut vartijan tehtävästään ja antoi tämän jälkeen vieraan jopa liikkua kun se itse vain makasi puoli unessa. Yksi sana ristikosta taas selvitetty :)
Aruy tuntuu muuttuvan päivissä aina vain rauhallisempaan suuntaan ohitusten suhteen ja sitä onkin harjoiteltu nyt todella paljon. Hieman tilanteesta riippuen Aruy ohittaa jo jonkinverran niin että palkka tulee vasta ohituksen jälkeen, haastavat ohitukset tehdään vielä niin että nami on naaman edessä ohituksen ajan. Toki olen pyrkinyt antamaan Aruylle vielä mahdollisuuksien mukaan tilaa ohituksiin joista on tuntunut olevan suuri hyöty. Aruy kävi kanssani perjantaina kahdessa eri eläintarvike liikkeessä reippaana. Ostettiin uusia herkkuja: valmiiksi paistettua kivipiiraa ja 10m jälkiliina. Pääasiassa luoksetulotreeniin mutta myös jäljen treenaamiseen. Aruy painoi edelleen 16,4kg.
Ekat yötreenit 2014 :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti