keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Yksin kotona

Aruyn pesä ja "saaliit"

Sony on ollut aina helppo koira, voisiko sanoa että kohtaloonsa alistuva tai muuten vain hieman yksinkertainen. Sonylla ei ole koskaan tullut mieleen alkaa haukkumaan, raapimaan tai tuhoamaan paikkoja kun se on jätetty jonnekin, se vain jää. Mitkään portitkaan eivät ole Sonyn kohdalla vaatineet juurikaan mielikuvitusta, Sony ei niitä käy testailemaan. Esimerkkinä portti jonka takana Sony pysyi joka päivä, Ninja tuli läpi 5 minuutissa (eikä Sony tämänkään jälkeen tajunnut vaikka vierestä katsoi). :D 

Aruy sen sijaan on päättänyt itse valita missä aikoo päivänsä viettää ja löytyykin yleensä aina sieltä mihin sitä ei ole jätetty. Asennettu lapsiporttikin pitää Aruya vain toiselta puolen, siltä puolen mihin Aruy on ollut tyytyväinen. Sonyn luo sillä ei ole ollut tarvetta hypätä. Nyt kun Aruy on saanut olla siellä missä haluaa, uudeksi ongelmaksi on muodostunut aktiivisen pennun tylsistyminen. Aruy ei varmastikkaan ole siitä pahimmasta päästä, eikä onneksi kärsi eroahdistuksesta..mutta kyllähän nuo sieltä täältä jyrsityt listat alkavat vähän ketuttamaan kun vuokralla ollaan. Remppa hommiin sitten vaan ennen muuttoa. 
 
Listaa ja kaappia..

No, vielä en ole jaksanut alkaa mitään maustemyrkkyjä tekemään ja voitelemaan listoja pitkin. Maisteltuja kohtia on nyt koiteltu vain peitellä tavaroilla. Toivoin myös tuomani pahvilaatikko"pesän" joutuvan mieluummin uhriksi, kuin seinät tai kengät - mutta sehän olisi liian kilttiä. 


Kenties jokaisen koiran omistajan kohtaama ongelma :D
Aruy onkin nyt alkanut sitten epäviralliseksi aktivointilelujen tuotetestaajaksi. Ovesta poistuessani molemmat koirat ovatkin nyt jääneet syömään aamiaistaan joko raakalihalla pakastetuista, tai nappuloilla täytetyistä kongeista ja namipalloista (joskus Aruy on saanut molemmat pallot). Tänään laitoin osan Aruyn ruuasta myös suljettuun maitopurkkiin.

Listoja suojellakseni olen jättänyt myös ns. houkuttimia, kuten sanomalehtiä, JO syötyjä kenkiä ja vanhan noutokapulan ensisijaiseksi tuhottavaksi niihin kohtiin joista se on tykännyt alkaa jyrsimään. Ainakin tänään oli kaikki toivottava ehjänä! Tänään töistä lähti mukaan uusi aktivointilelu johon uppoaa jo aikaakin, toivottavasti Aruy jaksaa pakertaa huomenna sen parissa. Kohta meillä on todella lihava malinois. 

Sony testaa uutta lelua innoissaan
Ei tahdo namit tulla ja turhautumista havaittavissa..

Ja näillä mennään...



1 kommentti:

  1. Mun blogissa olis arvostelu sun blogista. Käy kurkkaamassa. :) http://hesmestiini00.blogspot.fi/2013/12/lempiblogini-osa-2.html

    VastaaPoista