Siedätyshoitoa osa.1

Joululahja ostosten yhteydessä sitä tuppaa löytämään aina paljon lahjoja ihan itselleenkin, mm. Tuire Kaimion koirien käyttäytyminen -kirja, jota olen pitkään hipelöinyt. Kotona kirjan lukeminen alkoi heti loppupäästä, ongelmista joihin itsekin etsin vielä sitä oikeaa toimintatapaa. Kauaa ei tarvinut lukea ymmärtääkseen jo omat tehdyt virheensä. Kirja kuvaili hyvin Arunlaista koiraa ja sitä miten tällaisen koiran kanssa edetään. Ymmärsin että siedättämisen sijaan olen hypännyt Aruyn kanssa aina suoraan pisteeseen johon se ei ole ollut valmis ja aiheuttanut täten turhaa pelkoa ja epäluottamusta.

Tällä hetkellä olen ns. totuttanut Aruya ihmisen käsittelylle. Se ei ole kuitenkaan ollut oikea tapa koiralle joka pelkää sitä niin paljon. Siedättäminen sen sijaan tarkoittaa toivottuun pisteeseen asteittain etenemistä niin, ettei koiran stressi/pelkokynnystä ylitetä milläkään harjoittelu kerralla. Nyt olen vain pahentanut Aruyn paniikkia viemällä sen suoraan hetkeen jossa meidän kuuluisi olla vasta siedättämisen loppu vaiheessa.

Näimpä siis tuumasta toimeen Aruy aloitti siedätys harjoitukset ja kehityksen loppupäässä olemme toivottavasti 12.01 näyttelyissä. Näyttelyt näinkin pian ovat varmasti aika huono juttu, mutta toisaalta minulle se on toiminut hyvänä persuuksille potkijana siedätys treenien järjestelyjen ja kertojen suhteen. Siedätystä ollaan huomioitu nyt myös lenkkeillessä. Mikäli ei ole aivan pakko, pyrin ohittamaan kaikki vastaantulijat aina hieman etäämmältä ja palkkaamaan aina kun se havaitsee jonkun. Pienikin välimatka on tehnyt jo ihmeitä ja Aruy on rähisemisen sijaan pysynytkin ihan rentona. 

Vieraiden ihmisten siedätys on alkanut Johannalla, ihmisellä johon koirien on niin helppo ihastua! :) Alkuun Johanna vain käveli ohitsemme ja tarjosi sen suurempaa kontaktia ottamatta nameja kädestä. Nopeasti Aruy jo alkoi tulla Johannaa vastaan namien toivossa, joten pääsimme etenemään siihen että Johanna tulee suoraan kohti antamaan namit ja poistuu takaisin. Kaikki meni niin hyvin että puolituntisen treenin lopuksi pieni silityskin rinnan seudulta onnistui.

Toisella kertaa aloitettiin Johannan kanssa taas alusta, mutta edettiin Aruyn tahdissa nopeasti siihen että pidin siitä tiukemmin kiinni (joka on se pelottavin juttu) ja vapautin aina Johannan ollessa kohdalla syömään nameja. Tavalliset silittelytkin onnistuivat jo ihan helposti ja Johannasta alkoi tulla hyvä kaveri :)

Kolmannella kerralla Aruy oli lyhyen päivää mukanani koululla ja pihalla suoritettiin sitten jaksoissa useampienkin ihmisten kohtaamista ihan vain sillä että kävellään ohi ja annetaan nami. Tämä onnistui hyvin ja tutun ihmisen nähtyään tuntui että vieraistakin tuli samantien kavereita. Jälleen siis onnistunut positiivinen kokemus vieraista! :)

Näillä jatketaan ja lisätään haastetta aina kun sopivalta tuntuu. Ihanaa kun on löytänyt näinkin yksinkertaisen ja toimivan, vaikkakin kärsivällisyyttä vaativan keinon kertoa tuolle pienelle ettei tällaisissa asioissa ole mitään pelättävää. Aruyn kehittyminen tuo minulle ihan mahdottoman suurta ilon aihetta, se on vaan niin mahtava tunne kun alkuun tuntui niin toivottomalta.

Aruy on opettanut minulle taas ihan uusia asioita. Yhdellä lenkillä ajattelin että koirat ovat kuin labyrintteja. Sen ydintä etsiessä on kuljettava ensin monta kertaa harhaan, sen selvittämiseen on käytettävä aikaa ja opittava vääristä reiteistä. Kaiken työn, vaivan ja selvittämisen jälkeen labyrintin päässä odottaa korvaamaton ystävä moniksi vuosiksi.

Aruyn siedättämisestä kirjoittelen tänne varmastikkin lisää jo ihan vain omankin motivaation yllä pitämiseksi! Onko muilla kokemuksia koiran siedättämisestä, miten on onnistunut?