Viime aikoina mieltä on enemmän ja enemmän vallannut ajatukset uudesta pennusta, toivomaltani Suomen kasvattajalta ei syntynyt pentua meille joten aloin ottamaan selvää tuontikoiran vaatimuksista. Miksi minusta tuntuu siltä, että näitä tuontikoiria tupsahtelee Suomen kamaralle tuon tuosta, mutta itselle tämä tuntuu olevan ihan hirveää tähtitiedettä?
Useiden kymmenten kysymysten jälkeen niin kasvattajalle kuin asiasta kokeneemmille, alkaa jo jonkinlainen kuva asiasta hahmottua päähäni, mutta edelleen olisi varmasti miljoona "entä jos"-tyyppistä kysymystä pyörimässä päässä, joihin saan vastauksen varmaan vasta kokemuksen kautta. Uskon että oma otteeni asiasta on aika kireä. Harvemmin teen pidemmän tähtäimen päätöksiä hätiköidysti, sillä mukavuuden halussa en halua kärsiä niistä myöhemmin. Sonya hankkiessa kaikki oli pentujen syntymästä eteenpäin yhtä intoa, juhlaa ja mieletöntä odottamista, joten kummastelen todella tämän hetkisiä tuntemuksiani jotka vaihtelevat innokkuudesta siihen, voinko edes rakastaa molempia yhtä paljon kun Sony on jo niin äärimmäisen rakas? Päälimmäisenä tuntemuksena on kuitenkin stressi siitä miten asiat hoituvat.
Kuvissa Sony pentuna
Voi, toivottavasti sieltä nyt kotiutuisi sinulle pentu. :3
VastaaPoistaKiva kuulla. Itselläni on ainakin positiivisia kokemuksia tuonnista. Koodi tuotiin siis Ruotsista. Ei ollut mielestäni ollekaan hankalaa. Onneksi oli tosiaan kuitenkin vertaistukea Ansusta. Mutta minusta täällä kotipuolessakin Kennelliiton kanssa oli helppo tehdä tarvittavat paperityöt :)
VastaaPoistaJoo, minun kohdalla vaan kasvattajakin on vähän haastava tapaus ja tahtoisi kiskoa rahaa kaikesta, tykkään kuitenkin hänen koiristaan niin älyttömän paljon että yritän parhaani mukaan niellä kiukkua ja löytää molemmille sopiva ratkaisu. Toivotaan tosiaan, että meillä olisi toukokuun lopulla uusi perheenjäsen :)
VastaaPoista